Vautsi!
Meitäpä oli siellä zumbaamassa paljon, n. 30 naista. Missä ne miehet?? Taittaa olla niin, että tämä on pääasiassa naisten laji. Tulisi siinä hiki miehillekin.
Kuinka minua jännittikään, että onko meitä vain kourallinen. Kun alkamisaika lähestyi ja katselin pihalle, tuli sinne auto auton jälkeen. Tuli sitä jotkut muullakin kulkupelillä zumbaamaan.
Ensin ajattelimme, että mennään jumppasaliin, mutta valitsimme sittenkin yhditettävät luokat. Emme me mihkään jumppasaliin olisi edes mahtuneet ja ilma loppunut alta aika yksikön.
Oli ihana katsella sitä ikäluokkien kirjoa, nuorin taisi olla siinä viiden vanha ja vanhin, hmmmm sitä en taida uskaltaa sanoakaan. Yhtä kaikki, se oli iloista meininkiä koko ajan.
Energiaa sen sijaan kului ja se tiivistyi koulun ikkunaan...
Kuka lienee kutsunut lehtitoimittajan paikalle. Minusta hänen juttunsa oli oikein hyvä.
lauantai 24. syyskuuta 2011
torstai 1. syyskuuta 2011
Puheenjohtaja Jarin terveiset
Hyvät Palopurolaiset !
Kesä meni vauhdikkaasti kuten aina. Tauko, jonka toiminnassamme pidimme ei ollut
turha, vaan tuiki tarpeellinen. Oli aikaa miettiä asioita ja saada uusia näkövinkkeleitä
niihin, etäisyys helpottaa aina kokonaiskuvan hahmottamista. Tietenkin tauko toimin-
nassa käynnisti myös huhumyllyn ja herätti epäilyksiä yhdistyksen toiminnan jatku-
misesta. Vapaaehtoistyö on vapaaehtoistyötä, siihen ei saa sisältyä pakkoa. Vapaa-
ehtoistyö on vastapainoa arjelle, siitä lähtee jaksaminen sekä tekemisen mielekkyys.
Vuosikokous 29.08. osoitti, että kyläyhdistyksemme voi hyvin ja on voimissaan.
Haluan kiittää kaikkia kokoukseen osallistuneita, iso kiitos hallituksen uusille
tulokkaille, kuten myös vanhoille jäsenille. Liekki palaa vahvana, älkäämme
polttako sitä loppuun. Ulla tiedottaa laatimillaan, upeilla kotisivuillamme asioista
ja tapahtumista, kiitos Ullalle.
Neuvottelut koulun käyttämisestä yhdistyksen toiminnassa jatkuvat 02.09. perjantaina
Halosen Pentin kanssa. Asioiden etenemisestä tiedotetaan kyläläisille entiseen
malliin.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille, yhdessä olemme vahvoja.
PKY:n pj jari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
