sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Marraskuuta

Tervehdys Palopurolaiset !
 
Vuosi on edennyt marraskuulle ja yhdistys käy kaupungin kanssa keskustelua koulun
kohtalosta. Alustavasti olemme saaneet kaupungilta luvan käyttää sovittuja tiloja
harrastustoimintaamme vuoden loppuun saakka, saamme käyttää tiloja vastikkeetta,
josta kaupungille iso kiitos. Ensi vuodeksi ja siitä eteenpäin tulisi löytää kaikkia osapuolia
tyydyttävä ratkaisu, henkilökohtaisesti uskon että se on mahdollista, sillä kuten sanotaan
jos on tahtoa löytyy myös tie.
 
Harrastustoiminta palopuron koululla on vilkasta, kiitos vetäjille ja harrastajille. Uusia ja
erilaisia harrastusehdotuksia ja toimintamalleja on ilmassa koko ajan, mutta tietenkin
asioiden eteenpäin vieminen vaatii varmuuden siitä, että saamme aikaiseksi sopimuksen
tilojen käytöstä.
 
Lopuksi mietteitä kohta yksivuotissyntymäpäivää viettävästä kyläyhdistyksestämme.
Onnistumisia olemme saaneet kokea kylän yhdistymisellä ja yhteisillä toimilla, neuvotteluyhteyden synnyttämisellä kaupungin suuntaan, mielenkiinnon herättämisessä kylää koskeviin asioihin, jäsenmäärällä ja harrastusmahdollisuuksien luomisessa.
Suuri kiitos kaikille toimintaan osallistuville, kuten myös taustatukijoille ja hengessä mukanaoleville.
Kehitettävää meillä on mielestäni asioiden suhteuttamisessa, tärkeysjärjestykseen laittamisessa ja aikatauluttamisessa. Pienilläkin askelilla kuljetaan pitkiä matkoja ja päästään perille. Hitaasti kulkija havainnoi myös ympäristöään nopeasti kulkevaa paremmin.
 
terveisin
ppkynpj jari

lauantai 22. lokakuuta 2011

Lokakuu on lopullaan ja vettä tulee harvase päivä taivaalta. Koettiin sellainen harvinainen syysukkonenkin tässä menneellä viikolla.
Kylällä kerhot pyörii täyttä päätä, mutta mukaan mahtuu aina. On ollut ilo seurata kuinka väki on innostunut toimimaan koululla ja koulusta on tullut kylän keskuspaikka. Katselen sitä aina rakkaudella ja menneitä aikoja muistellen ja kuitenkin iloiten uudesta elämästä, joka on nyt koululla. Auts, taidan olla tullut siihen ikään kun aletaan muistelemaan .."kuin silloin ennen". Ihmisiä siellä käy vauvasta vaariin, kuten sanonta kuuluu. Yksi asian parhaita puolia on sen kylän väkeä yhdistävä vaikutus. Toivottavasti katoaa se ikuinen jaottelu radan itäpuolinen väki ja "City"-väki, ollaanhan me kaikki siitä huolimatta palopurolaisia.
t. Ulla

lauantai 24. syyskuuta 2011

Zumbaa, zumbaa

Vautsi!
Meitäpä oli siellä zumbaamassa paljon, n. 30 naista. Missä ne miehet?? Taittaa olla niin, että tämä on pääasiassa naisten laji. Tulisi siinä hiki miehillekin.
Kuinka minua jännittikään, että onko meitä vain kourallinen. Kun alkamisaika lähestyi ja katselin pihalle, tuli sinne auto auton jälkeen. Tuli sitä jotkut muullakin kulkupelillä zumbaamaan.
Ensin ajattelimme, että mennään jumppasaliin, mutta valitsimme sittenkin yhditettävät luokat. Emme me mihkään jumppasaliin olisi edes mahtuneet ja ilma loppunut alta aika yksikön.

Oli ihana katsella sitä ikäluokkien kirjoa, nuorin taisi olla siinä viiden vanha ja vanhin, hmmmm sitä en taida uskaltaa sanoakaan. Yhtä kaikki, se oli iloista meininkiä koko ajan.

Energiaa sen sijaan kului ja se tiivistyi koulun ikkunaan...


Kuka lienee kutsunut lehtitoimittajan paikalle. Minusta hänen juttunsa oli oikein hyvä.

torstai 1. syyskuuta 2011

Puheenjohtaja Jarin terveiset

Hyvät Palopurolaiset !
 
Kesä meni vauhdikkaasti kuten aina. Tauko, jonka toiminnassamme pidimme ei ollut
turha, vaan tuiki tarpeellinen. Oli aikaa miettiä asioita ja saada uusia näkövinkkeleitä
niihin, etäisyys helpottaa aina kokonaiskuvan hahmottamista. Tietenkin tauko toimin-
nassa käynnisti myös huhumyllyn ja herätti epäilyksiä yhdistyksen toiminnan jatku-
misesta. Vapaaehtoistyö on vapaaehtoistyötä, siihen ei saa sisältyä pakkoa. Vapaa-
ehtoistyö on vastapainoa arjelle, siitä lähtee jaksaminen sekä tekemisen mielekkyys.
 
Vuosikokous 29.08. osoitti, että kyläyhdistyksemme voi hyvin ja on voimissaan.
Haluan kiittää kaikkia kokoukseen osallistuneita, iso kiitos hallituksen uusille
tulokkaille, kuten myös vanhoille jäsenille. Liekki palaa vahvana, älkäämme
polttako sitä loppuun. Ulla tiedottaa laatimillaan, upeilla kotisivuillamme asioista
ja tapahtumista, kiitos Ullalle.
 
Neuvottelut koulun käyttämisestä yhdistyksen toiminnassa jatkuvat 02.09. perjantaina
Halosen Pentin kanssa. Asioiden etenemisestä tiedotetaan kyläläisille entiseen
malliin.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille, yhdessä olemme vahvoja.
 
PKY:n pj jari

perjantai 19. elokuuta 2011

Syksy saapuu - kohta

Kaikenlaista on kylällä tapahtumassa. Lapset opettelevat uudessa koulussa käyntiä sekä sitä kuinka sinne kuljetaan turvallisesti. Moni varmaan katselee haikeana, että siinä lähellä se koulu olisi, tuttu ja turvallinen.  Niin katselee kyläyhdistyksen väki, siinä se koulurakennus on ja tyhjillään. Meillä olisi sille käyttöä kunhan vain se saataisiin.
Nyt on virkamiehet näyttäneet varovasti vihreää valoa, mutta joitakin asioita pitää vielä hioa ja tarkentaa. Siitä kuulemme pian - olettaisin hyvinkin pian.

Satoa korjataan kylällä ja puimurit ja traktorit pörräävät pellolla. Niiden käyttäjiä ei juuri tunnista kun tulevat töistään. Naama on tomunpeitossa ja paljon muutakin. Näin käy ainakin niille joille puimuri on vuosimalla 1972 tai jotain, kuten meillä. Ei ole koppia, ei.
Metsissä ja puutarhoissa marjat ovat valmistuneet ja ahkerat ihmiset ovat kulkeneet metsissä keräten sieniä, puolukoita ja mustikoita pakkaset pullolleen. Kohta on ryytimaatkin valmiina sadonkorjuuseen.

Ylimääräinen yhdistyksen kokous - kuinka on siihen päädytty. Oikeastaan sitä hämmästelen itsekin. Henkilövaidoksia on luvassa ja toivottavasti tyhjiksi jääneet paikat täyttyvät. Yhdistyksen alkutaival on ollut työntäyteinen ja monien asioiden kanssa on kamppailtu, joten monien akut, useista latauksista huolimatta, eivät ole täyttyneet tai elämän tilanne on muutoin muuttunut sitten alkuajan. Muutama tärkeä asia on saamassa meille myönteisen päätöksen, joten ei pidä heittää kirvestä kaivoon. Jatkossakaan emme voi heittäytyä Leelian lepotuoliin, mutta yritetään jakaa työt tasaisemmin kaikkien kesken ja arvostaa toistemme työpanoksia yhdistyksen puolesta.

Syökäämme vitamiineja ja hivenaineita, jotta jaksamme taas toimia pitkän talven!


Nähdään yhdistyksen kokouksessa 29.8.2011 klo 19 Palopuron koululla.
t. Ulla


tiistai 2. elokuuta 2011

Sitten on vuorossa haasteita

Mottoni tällä hetkellä on Elämän haasteellisuus.

Koko kesän on ollut jokin pienempi tai isompi haaste meneillään. On haastetta ollut privaatisti kuin yhdistyksen tiimoilta. Privaatit ovat olleet pieniä siihen verrattuna mitä ne yhdistyksen suhteen ovat.

Yhdistyksellähän on suunnitelmissa ollut paljon hienoja asioita. Monta estettä niiden suhteen on voitettu, mutta monta on vielä edessä.

Yhdistyksellä on ensimmäinen iso haaste edessään.
Arvatkaahan mikä se mahtaisi olla? Ei se ole halukkuus toteuttaa, ei se ole ideoiden tai hyvien suunnitelmien puute. Ne on hienosti kirjattu paperille ja korkeammalta taholta on ne vieläpä hyväksi havaittu. Hyvinkään kaupunki on myös niistä haasteistamme kiinnostunut ja pitää niitä erittäin hyvinä ja toteuttamiskelpoisina.
Nii'in, te todennäköisesti arvasittekin....rahoitus ja nimenomaan alkurahoitus.

ELY-keskus myönsi meille hankkeeseen rahaa sen mitä haimme eli meillä on  v a l t i o n  t a k a a m a a  rahaa saannissa projektiin. Valtio ei taasen anna sitä rahaa ennen kuin me olemme sitä tuhlanneet = kuitteja vastaan saamme rahaa.
Kuten niin moni uusi yhdistys takertelee talouden kanssa.......hmm, taitaa moni kauankin toiminut yhdistys tehdä niin nykypäivänä.
Kuinka turhauttavaa onkaan miettiä, että miten sitten jos joudumme luopumaan siitä Palopuron kylähankkeesta. Lyömmekö kaiken läskiksi ja pistämme hanskat naulaan? Sitä, läskiksi lyömistä, ei nyt ainakaan haluaisi toteuttaa - vielä.

Pieni vihje niille joilla on sitä "ylimääräistä" (onko sitä kellään??), nyt löytyisi sille sijoituspaikka joksikin aikaa. Kyllä se kotiin tulisi takaisin, niin on valtio luvannut. Hankkeesta voit lukea lisää yhdistyksen kotisivuilta www.palopuro.net -> Ajankohtaista -> Hankekuvauksen tiivistelmä.

UJ 
Elämä on joskus aika haastavaa, mutta otetaan haasteet vastaan. Niistä kertyy kokemusta, niistä oppii aina jotain ja joskus voittaakin jotain :)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Heinäkuuta


Hei vaan!

Heinäkuu on puolessa ja helteitä on piisannut. Toisaalta tuntuu, että on aika rientänyt, toisaalta se taas tuntuu kulkevan etanan vauhtia.

Tuntuu kuin ihmiset olisivat olleet jo kauan pois maisemista ja lomilla. 
Useimmat ovat kuitenkin vasta aloittaneet tai ovat aloittamassa lomaansa.

Luontoa kun katselee, tulee tunne myöhäisestä kesästä kun lehdissä on keltaisia lehtiä. Nämä helteet ja sateiden puute lienee ilmiön takana. Vettä me kaikki kaipaamme.
Lauantaina tulessamme Hattulasta, tuli vettä oikein kaatamalla. Moottoritiellä ei nähnyt edellä ajavan auton takavaloja vaikka se olikin lähellä ja nopeudet tippuivat sinne lähelle 50km/h. Hämmästyin kovasti kun pari autoa meni ohitsemme sitä tavanomaista vauhtia. Mihinkähän heilläkin oli kiire?
Iloitsin siitä, että varmaan on satanut Hyvinkäälläkin kun Riihimäelläkin tuntuu tuota vettä riittävän. Valitettavasti ei iloa riittänyt pitkään, vaan Hyvinkään keskustassa näytti aivan rutikuivalta kuten täällä kotonakin.

Aika tuntuu mataavan kun sitä yrittää hoitaa asioita tai odottaa päätöksiä monista asioista. Virastosta saa sähköpostiinsa viestin "Olen lomalla palaan 1.8." tms. Ei monenkaan asian kanssa tarvitse hötkyillä, mutta ei niiden tarvitse lojua jossakin pöydällä tai postilaatikossa pitkiä aikoja. Enhän minäkään makaa ja katsele taivaanrantaa heinä suussa :)).
Ensin kaikki paikat on kiinni ja ihmiset ties missä ja kuin salaman iskusta kaikki alkaa toimia hirveällä vauhdilla. Jos et ole silloin valmis, jäät oitis junasta. Siis valmistakaamme hommamme siihen malliin, että ne ovat heti odottamassa virkeitä työntekijöitä.

Toivon, että te kesälläkin vilkuilisitte ainakin toisella silmällä mitä maailmalla tapahtuu ja viestitätte siitä minulle.
t. Ulla

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Se on kohta juhannus

Kyläyhdistyksen hallituksen jäsenet voivat kirjoitella mietteitään kun heistä siltä tuntuu tähän blogiin.

Niin se aika vain vierii, että juhannus on tuota pikaa. Kesä on kukkeimmillaan ja moni huokaa, että voi kun pääsis lomalle...
       Niin minäkin kaipaan, vaan ei auta. Vielä on pöydälläni paljon tekemättömiä töitä. Joku viisas on sanonut ettei työt lopu tekemällä. Pitäisiköhän se paikkansa? Kuka käskikään ottaa vastaan isoja töitä? Sitä pitää varmaan katsoa peilistä jos sieltä löytyisi vastaus. Todennäköisesti.
        Kyläyhdistyksen väkikin on ahertanut oikein olan takaa. Ajatelkaa mitä kaikkea olemme ehtineetkään vaikka yhdistyksemme on toiminut vain puoli vuotta. On tarjottu kyläläisille kaikenlaisia tapahtumia ja infoiltoja. Hallitus on puurtanut vuosikokouksessa päätettyjä asioita toteuttaen.  Kaikki ei vain näy päälle päin.
      Olemme tehneet kyselyjä, laatineet hankesuunnitelman ja jopa saaneet myönteisen päätöksen sen suhteen. Olemme myös tutkaillee kaavoitusasioita, niin kaupungin kuin maakuntatasolla. Kummassakin taisi olla huomautettavaa ja huomautukset lähetimme asianomaisiin paikkoihin.
Nyt sitten onkin takki tyhjä eli voimat ovat käytetty ja uutta voimaa tarvitsisi ladata jostain.
    Moni asia on ratkennut, mutta moneen vielä odotamme ratkaisua, kuten saammeko sen koulun kyläyhdistyksen käyttöön. Se piti selvitä tänään 20.6. vaan päättäjä peijoonit olivat siirtäneet päätöksen teon syksyyn. Voi harmi.
    Nyt kuitenkin hallitus lähtee (tai osa jo lähtenyt lomailemaan) lomalle - ainakin joko omasta työstä, yhdistyshommista tai jopa molemmista.

Näine mietteineen yhdistyksen varapj Ulla