Hiukan yhteenvetoa viime vuodesta.
Onpa ollut käsiteltävänä monenlaisia asioita, koska on tapahtunut todella paljon vuoden aikana. Sitä on käsitelty vaikeitakin asioita viime aikoina ja se on
näkynyt kaikessa toiminnassa.
Tuntuu siltä, että vielä on käytävä monta kehityskeskustelua, niin pienessä
porukassa kuin suuremmassakin.
Tällainen kyläyhteisö kuin meidän pieni Palopuro
on, jossa useimmat tuntevat useimmat, on toisaalta hyvä paikka elää, toisaalta
vaativa ja monet asiat korostuvat ja saavat hyvin henkilökohtaisen merkityksen,
joskus liiankin kanssa. Täällä ei voi piiloutua kenenkään selän taakse ja erilaiset
ryhmittyvät näkyvät kovin selvästi. Meillä on vielä paljon opiskelemista
yhteistyön ja yhteisöllisyyden saralla, mutta ehkä me vielä opimme. Uskon niin.
Tämä hallituksessa olo ja sen vetäminen on aika rankkaa
puuhaa. Onneksi on ollut hyvä tukijoukko taustalla, joka on myös antanut
itsestään kaiken mahdollisen. On kuitenkin ilo nähdä, että sitä aktiivisuutta
asioita kohtaan löytyy ja se on aina positiivista. On myös ollut ilo tarjota
monenlaiseen toimintaan mahdollisuuksia, niin yhdistyksenä kuin hankkeenkin
kautta. Paljolti hankkeen kautta on saatu asioita alkuun ja loppuunkin, koska ei meillä hallituksena olisi ollut oman työn lisäksi aikaa ja voimia järjestää sitä kaikkea. Lisäksi on meillä on ollut "Ollin oppivuodet" monessa asiassa.
Lähestymme vuosikokousta ja nyt on monia erittäin tärkeitä
asioita pohdittavana kuten esimerkiksi se mitä tapahtuu koululle lähiaikoina.
Nyt teillä on näytön paikka ja mahdollisuus vaikuttaa siihen onko koulu
jatkossa meidän kylätalo vai ei. Sinne kokoukseen toivomme paljon osanottajia, että päätöksistä ei päästä sanomaan,
että ne ovat vain harvojen tekemiä. Kokous on pidettävä joka tapauksessa ja
sinne tulevilla on mahdollisuus vaikuttaa elämän menoon täällä kylällä.
Kylätiedotteessa on kerrottu monesta muustakin asiasta, joten laittakaa asiat ylös tai tiedote hyvään talteen mistä sen löytää tarvittaessa.
t.UJ