sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Marraskuuta

Tervehdys Palopurolaiset !
 
Vuosi on edennyt marraskuulle ja yhdistys käy kaupungin kanssa keskustelua koulun
kohtalosta. Alustavasti olemme saaneet kaupungilta luvan käyttää sovittuja tiloja
harrastustoimintaamme vuoden loppuun saakka, saamme käyttää tiloja vastikkeetta,
josta kaupungille iso kiitos. Ensi vuodeksi ja siitä eteenpäin tulisi löytää kaikkia osapuolia
tyydyttävä ratkaisu, henkilökohtaisesti uskon että se on mahdollista, sillä kuten sanotaan
jos on tahtoa löytyy myös tie.
 
Harrastustoiminta palopuron koululla on vilkasta, kiitos vetäjille ja harrastajille. Uusia ja
erilaisia harrastusehdotuksia ja toimintamalleja on ilmassa koko ajan, mutta tietenkin
asioiden eteenpäin vieminen vaatii varmuuden siitä, että saamme aikaiseksi sopimuksen
tilojen käytöstä.
 
Lopuksi mietteitä kohta yksivuotissyntymäpäivää viettävästä kyläyhdistyksestämme.
Onnistumisia olemme saaneet kokea kylän yhdistymisellä ja yhteisillä toimilla, neuvotteluyhteyden synnyttämisellä kaupungin suuntaan, mielenkiinnon herättämisessä kylää koskeviin asioihin, jäsenmäärällä ja harrastusmahdollisuuksien luomisessa.
Suuri kiitos kaikille toimintaan osallistuville, kuten myös taustatukijoille ja hengessä mukanaoleville.
Kehitettävää meillä on mielestäni asioiden suhteuttamisessa, tärkeysjärjestykseen laittamisessa ja aikatauluttamisessa. Pienilläkin askelilla kuljetaan pitkiä matkoja ja päästään perille. Hitaasti kulkija havainnoi myös ympäristöään nopeasti kulkevaa paremmin.
 
terveisin
ppkynpj jari