Katse kohti tulevaisuutta!
Meillä hallituksella meni muutama päivä kuin sankassa sumussa.
Eteemme emme juuri nähneet. Hyvinkään kaupunki ilmoitti meille ottavansa koulun
jälleen koulukäyttöön. Sinänsä ihan oikea paikka koulutoiminnalle on koulu.
Surullista on siinä se, että joukko joka käy siellä, ei montaa palopurolaista
koske – jos ketään. Emme tiedä ketä
siellä loppujen lopuksi käy, sen näemme elokuussa.
Meidän toimintasuunnitelmilta vietiin pohja pois kerta lakaisulla.
Ne olivat vuokrasopimusta vailla toteutumista. Samalla päätöksellä tuli valmiiksi yksi
hankkeessa oleva asia, koulun hankkiminen kylätaloksi.
Kuten Maarit toimintasuunnitelmaan
kirjoitti: Toimintasuunnitelman toteutumisen
edellytyksenä on, että kaupunki päättää vuokrata koulun yhdistykselle
kohtuuhintaan.
Meille jäi kuitenkin mahdollisuus
käyttää koulua iltaisin ja viikonloppuisin, joka sekin on sentään jotain. Käyttäkäämme sitä mahdollisuutta runsain
mitoin hyväksi.
Ei vaivuta synkkyyteen vaan
yritetään löytää asioista hyviä puolia. Varmaan niitäkin löytyy ja nyt voimme
alkaa suunnittelemaan jotain vallan uutta, vaikka eihän pelkällä suunnittelulla
saa mitään aikaan, pitää myös toteuttaa.
Meidän on entistä
tärkeämpää olla aktiivisia ja toimia yhdessä.
Kaikenlaisien erimielisyyksien
aiheuttaminen aiheuttaa aina vain enemmän hankaluutta ja haittaa MEIDÄN
KAIKKIEN toimintaa. Teidän jokaisen panosta tarvitaan kylän toimimisen kannalta.
Tämä kylä on myös sinun kyläsi. Emmekö me halua, että se voi hyvin? Unohtakaa ikävyydet toisianne kohtaan ja yhdistytään yhdeksi yhtenäiseksi
rintamaksi. Ehkä tämä ei ole helppoa, mutta kannattaa yrittää.
t. Ulla
Hyvä Ulla, juuri tuolla asenteella saadaan jotain aikaan. Synkistely ja eripura eivät koskaan ole toimivia rakennusaineita yhteisissä hankkeissa.
VastaaPoistaAvoimuudella, positiivisuudella ja aktiivisella osallistumisella voimme yhdessä tehdä paljon kylämme hyväksi.
t.Tiina