torstai 7. kesäkuuta 2012

Reetan terveiset


REETAN TERVEISET

Palopurolaiset mahdollisuutenne vaikuttaa on nyt!

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet tiedotteen mukana tulleisiin kyselyihin. Tiedot ovat todella arvokkaita hankkeen jatkoa ja kylän kehittämistä ajatellen. Teidän sanoillanne on suuren suuri painoarvo, ja teidän mielipiteenne edustavat niin montaa vastaamatta jättänyttä kyläläistä teidän itsenne lisäksi…

Te jotka ette ole vastanneet saatte muutaman päivän lisäaikaa. Teidän mahdollisuutenne vaikuttaa on nyt! Vastauksia voi toimittaa 10.6.2012 asti. Kartoitusten purku alkaa heti maanantaina 11 päivä, samalla viikolla on tapaamisia myös kaupungin virkamiesten kanssa, heille viedään terveisenne.

Te Palopurolaiset olette todella etuoikeutetussa asemassa. Aktiivisen kyläyhdistyksen ansiosta olette saaneet merkittäviä resursseja kylän kehittämiseen. Tilaisuudesta kannattaisi ottaa kaikki hyöty irti ja tuoda omat ajatukset esille. Ei kaikkien tarvitse harrastaa tai hillua tapahtumissa. Hankkeen sisällä on varmasti kuitenkin asioita, jotka koskettavat jokaista kyläläistä: liikenne, kaavoitus ja maankäyttö, kunnallistekniikka, palvelut…

Vastaamalla saatte mahdollisuuden vaikuttaa. Jos ette vastaa, ette voi valittaa, vaikutusmahdollisuus on annettu! Pallo on teillä.


Reetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti