Ylimääräinen vuosikokous teki sellaisen päätöksen kuin
odotettavissa oli. Todennäköisesti vuoden vaihteessa sanomme näkemiin
kylätalolle, joka palveli meitä monta vuotta. Kuntonsa puolesta monia vuosia
eteenkinpäin olisi palvellut.
Vaan kaupunki pisti vuokraukselle sellaiset ehdot, ettei piskuinen kyläyhdistys sen
ylläpitämiseen pysty. Tässäkin tapauksessa siis raha ratkaisi. Kaupunki ei
arvosta vapaaehtoistyötä kuin ehkä juhlapuheissaan.
Koko
rakennus on aivan liian iso yhdistyksen tarpeisiin, koulu osa olisi meille
riittänyt ja siitäkin olisi ollut jaettavaksi. 10 vuotta vuokralla on toisaalta pitkä aika,
toisaalta liian vähän, että siihen upotetut investoinnit olisivat tuoneet
tulosta. Se määrä puhdasta rahaa, jota
rakennuksen ylläpitoon olisi tarvittu (n. 3000€/kk) on aivan liian iso summa yhdistyksen
kerätä ilman että toiminnasta tehdään liiketoimintaa. No, ei sen
pyörittämiseenkään löytyisi ihmisiä. Joku ulkopuolinen voi nyt vuokrata sen
itselleen. Kiinnostustakin oli, vaan
heiltäpä se kaupunki todella vaati paljon, me pääsimme pienellä.
Tosin ei kyläläisetkään pääse puhtain paperein. Ei löytynyt
sitä yhteisöllisyyttä vai sitä taloudellista vastuutako pelättiin? Todennäköinen syy on se ensimmäinen, vaan tietty kukaan ei ollut myöskään
valmis pistämään omaansa siihen kiinni. Niiden harvojen voimatkin loppuvat - halua olisi ollut - jotka ovat
yrittäneet sitä kaikkea toimintaa kehittää.
Ulla pj.
PS: Itse yhdistys ei lopu ja jatkaa toimintaansa ja ehkä
pääsee myös toteuttaa sitä ominta tehtäväänsä, mikä se sitten lieneekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti